Thaimaa by joel o

By August 6th, 2007


Kaikki alkoi vuonna 2003. Se oli hellekesä, Suomessa oli trooppisen kuumaa. Minä olin töissä koko kesän. Kuusi päivää viikossa huonosti ilmastoidussa pienessä liikkeessä. Kesälomani alkoi samana päivänä kun helteet loppuivat. Päätin että näin ei voi jatkua ja sanoin Sannalle että ensi kesänä helteestä nautitaan. Ajattelimme lähteä Italiaan. Fiksouduimme esitteen viehättävään hotelliin ja odottelimme kevään matkojen tulevan myyntiin. Esite tulikin mutta hotelli oli poistettu luettelosta. Italia ei enää puhutellut meitä. Tuntemattomasta syystä varasimme matkan Thaimaaseen. Ja niin siinä kävi, että kävimme siellä uudestaan loppukesästä 06. Thaimaan kutsu ei antanut rauhaa. Tämä matkakertomus on yhdistetty kertomus molemmista matkoista.

Tervetuloa mukaan.

Thaimaa herättää aistisi eloon. Ihmisten lumoava ystävällisyys, kuuma, trooppinen ilmasto johon sekoittuu kiehtovalla tavalla tuoksuja ja värejä ja ääniä. Ikiaikaiset temppelialueet ja loppumattomat ostosmahdollisuudet. Ihania rantoja valkoista hiekkaa ja palmuja. Suurkaupungin läkähdyttävä syke ja viidakossa suihkivat apinat. Thaimaa on sekoitus ikiaikaista Aasiaa ja nykyaikaa. Kulinaristille Thaimaa voi edustaa maanpäällistä taivasta. Monille riittää jo pelkkä aurinko.

Tomyum

Tämä sivusto on saanut nimensä Tomyumilta. Tomyum tarkoittaa tulista keittoa. Tässä yhteydessä kyseessä on kuitenkin muuan pikkuapina. Hienoimpia hetkiä Thaimaassa olen kokenut Kwai-joen retkellä 2004 yöpyessämme lauttahotellissa. Siellä asusti pieni apinapoika Tomyum. Tomyumin äidin olivat salametsästäjät niitanneet mutta Tomppa jäi henkiin ja hänet oli pelastettu lemmikiksi Mon-heimon pariin missä Tompalla olikin hyvät oltavat. Ensi kertaa tavatessamme Tomyum imi pillillä Fantaa ja katseli levollisen uteliaana pienillä pyöreillä ruskeilla silmillään.

Oppaamme kertoman mukaan Tomyum pelkäsi miehiä. Suureksi yllätyksekseni se kuitenkin rakastui minuun heti (miksi juuri apina…) ja vietimme pitkän hetken niin, että hellin sitä sylissäni. Seuraavana aamuna tuo pitkähäntämagaki tunnisti taas minut kun menin aamiaiselle ulkoilmaterassille. Tomyum päästi pitkän, riemukkaan kiljaisun ja ryntäsi pöytien yli molemmat kädet ojossa suoraan syliini ja nukahti siihen välittömästi. Myöhemmin olen miettinyt josko se tunnisti minussa isänsä piirteitä.

Koska olin tietääkseni Tomyumin ensimmäinen miespuolinen kontakti, rohkenen kutsua itseäni hänen isäkseen. Tämä siksi, koska hänellä oli myös korvikeäiti, heimotyttö Cherry joka huolehti hänestä. Tämä yksinkertainen päätelmä voidaan tiivistää siten, että minulla on yhteinen vauva Mon-heimolaisen kaunottaren kanssa. On siinä sukulaisilla ihmettelemistä. Siis omilla sukulaisilla – ei apinan.

Kwaijoki

Kwaijoen hiljaisuuteen ja rauhaan matkasimme Bangkokin hälinästä ja kontrasti oli täydellinen. Menimme junalla joka kulki pitkin museorautatietä, rataa, joka vei historiasta ikävän tutuksi tulleelle Kwaijoen sillalle. Junassa söimme munkit, jotka paikallinen rouva oli paistanut ja myi niitä sitten junassa. En ole koskaan saanut niin hyvää munkkia. Siis niin sokerista ja rasvaista.

Matkasimme pitkähäntäveneellä lauttahotelliin Kwaijoen jylhien viidakkomaisemien serpentiininomaisesti kiemurrellessa ympärillämme, ja vietimme illan viidakon hiljaisuudessa. Sanna osoitti uuden puolensa ja loikkasi muitta mutkitta jokeen uimaan heti saavuttuamme perille. Virta oli kuulemma voimakas. Hierotutimme itseämme Mon-heimolaisilla perinnehierojilla. Yksi näistä tytöistä oli Tomyumin “äiti” ja täällä hieronta oli hulvattoman hauskaa. Viereisellä matrassilla hollantilaismies alkoi matkia tyttöjen keskinäistä keskustelua ja ääntää heidän kieltään. Lopulta kaikki tytöt hytkyivät naurusta eikä hieronnasta meinannut tulla mitään mutta tunnelma oli sitäkin parempi. Niin myös hieronta oli hyvä. Tämä on ikimuistoisin Thaimaassa saamani hieronta. Kwaijoki kohisi alla ja makasin lautalla satumaisen kauniissa paikassa. Kiirettä ei ollut minnekään. Aika oli seisahtunut.

Illan vaihtuessa yöksi kävimme nukkumaan. Hotellissa ei ollut sähköjä vaan se oli valaistu öljylampuin. Niinpä poppikoneet eivät pauhanneet vaan oli täysin hiljaista. Yöllä saattoi kuulla viidakon ääniä – niitä riitti – ja jokin tuntemattomaksi jäänyt otus rapisteli yöllä majan katolla. Käärmeitä ja muita nilviäisiä varten täällä oli yövartio ja veden päällä sijainneelle lautalle villieläinten ei ole aivan helppo tulla. Äänet kuitenkin kantautuivat ja muun muassa sammakoiden voimakas kurnutus siivitti meidät yön syliin ja hyvinhän sitä viidakon pimeydessä loppujen lopuksi nukkui.

Viidakossa pääsimme kokeilemaan myös norsuratsastusta ja bambulautalla lipumista pitkin Kwaijokea. Meillä oli laiskahko ja rauhallinen norsu Siidou, johon tuli yllättävän paljon elämää kun se huomasi pääsevänsä syömään banaaninlehtiä kesken ratsastuksen. Se suorastaan nelisti ruoan ääreen joten olen saanut norsulla kovaa kyytiä. Siidoun selästä näin polulla myös käärmeen, turvallisimmasta mahdollisesta paikasta. Sillä oli kova kiire alta pois kun se tunnisti norsun tömähdykset. Paikalliset painuivat kipinkapin sen perässä banaaniviljelmälle, minne käärmes vilisti, ja kiihkosta päätellen tämä kaveri ei ollut toivottu vieras plantaasilla.

Bangkok

Bangkokissa aika kului nopeasti. Olimme aluksi hieman tehottomia, kaupungin hälinään ja sykkeeseen sopeutuminen vei aikansa. Chatuchakin viikonloppumarkkinat olivat heti ensimmäisenä Bangkok-päivänä ja pää meni siellä aivan pyörälle. Myytävänä oli kaikkea mahdollista ankoista kumiveneisiin ja krokotiilinpoikasiin. Chatuchak oli myös uskomattoman laaja alue. Sen tuhansien myyntikojujen bongaaminen on mahdoton ajatus yhdessä iltapäivässä.

Päänähtävyyksiä emme ensimmäisellä matkallamme ehtineet kiertää kuin Kuninkaan palatsin ja Wat Phra Keon sekä tietenkin Wat Pon makaavan Buddhan, makaava Buddha oli tuttu Amazing Racesta ja ensin löydettyämme itse temppelialueelle havaitsimme, että ko. Buddha oli piilotettu perimmäiseen nurkkaan. Sen löytäminen vei meiltäkin hetken. Tämä ajattomuuden mekka tarjoasi virtuaalista opastusta monilla kymmenillä eri kielillä mutta suomenkieli oli täysin tuntematon asia. Täällä on mahdollista saada myös oikeaoppista perinnehierontaa sillä täällä on hierojan koulutuslaitos.

Kuninkaan palatsi ja Wat Po kuuluvat must see nähtävyyksiin Bangkokissa. Niin kuuluu myöskin Kultainen buddha. Me kävimme tervehtimässä kultaista buddhaa vasta toisella matkalla. Taksi jätti meidät pienen kujan varteen josta suunnistimme kylttejä seuraten jälleen hieman piilossa olevaan temppeliin. Ulkoapäin ei mistään voinut päätellä että täällä jököttää 5,5tonnin painoinen umpikultainen istuva buddha. Paikka oli suorastaan rujo, mutta loi patsaalle sitä paremman kontrastin. Matkailijan termistöön kuuluu sanoja mieliinpainuvin, unohtumaton, ainutlaatuinen, elämää suurempi. Tämä nähtävyys ei jätä ketään kylmäksi. Käykää ihmeessä katsomassa kultaista buddhaa. Sen jälkeen ette enää koskaan halua katsoa mitään muuta buddhaa.

Kultaisen buddhan luota suunnistimme taksilla Kultaisella vuorelle. Ilmassa oli onneksi hieman kosteutta joten jyrkkien portaiden kapuaminen sinne ei ollut hirveän työlästä. Kultainen vuori on temppelialue josta on hyvät näköalat yli Bangkokin. Alueella on taidemuseoita ja muuta alan harrastajia kiinnostavaa mutta minusta vaikuttavinta täällä oli maisemat. Kultaiselta vuorelta näki hyvin missä paikalliset sadekuurot pyyhkivät Bangkokin yli.

Jätämme nyt nähtävyydet hetkeksi ja astumme taksiin palatessamme vuorelta takaisin hotelliin. On ruuhka-aika ja matkanteon pitäisi olla aika hidasta. Taksikuskimme on hieman intialaisen näköinen veikko. Hieman synkkäilmeinen ja alakuloinen katse hänellä. Istuma-asento rennosti tuolissa nojaten pää nuokkuen hieman etukenossa taksikuski painaa kaasun ainoaan ilmeisesti tuntemaansa asentoon. Pohjaan.

(Bangkokin hotelleja)

Tältä siis tuntuu kun on ohjuksen kyydissä. Istun pelkääjän paikalla ja huokaisen helpotuksesta joka kerta kun kuski joutuu pysähtymään väistääkseen milloin mistäkin raosta pujahtelevia mopoja, pyöräilijöitä, moottoripyöriä, kissoja koiria tai toisia autoja tai valoihin. Yksi papparainen työntyykin mopollaan koko perhe kyydissä sivukadulta suoraan eteen ja viimeinen muistikuvani asiasta on sivuvaunussa istuneen naisen kauhistunut katse. Tuijotamme toisiamme lasin läpi kauhun vallassa tuhannesosasekunnin. Ilmavirta jää pöllyttämään hänen tummia hiuksiaan kuskimme etsiessä uusia rakoja joihin Toyotansa survoa tai pöläyttää läpi. Aina välillä havaitsen kuskin syrjäkarein mulkaisevan minua. Onko tämä jotain leikkiä? Pidän pokkaa ja säälin Sannan puolesta sillä takana ei ole turvavöitä. On ikävää jos kaiken pitää päättyä näin. Kylmähermoinen vaimo ei ole vieläkään tunnustanut pelänneensä yhtään siellä takana. Ehkä niin olikin ja ehkä parempikin just silleen.

Rapeat puoli tuntia Kultaiselta vuorelta Narai hotellille ja 68 bahtia. Suoritus oli näin jälkikäteen loistava mutta katsellessani Thaimaan liikenneonnettomuustilastoja ymmärrän nyt miten helposti niihin päätyy. Hieman aiemmin on nuori turistipari päässyt hengestään luottamalla liikaa kuljettajien velvollisuudentuntoon. Kuorma-auto ei pysähdy jos sen jarrut eivät toimi. Älä luota hyvään onneesi jalankulkijana. Kärsivällisyys on valttia. Risteyksen ylittämiseen saattaa mennä kymmenenkin minuuttia. Lisäksi autot tulevat aina väärästä suunnasta, punaisella valolla auto saa kääntyä jos sivusuunnasta ei tule ketään (siis toista autoa) ja jalankulkijoille ei omia valoja eikä suojateitä aina ole niin 6-8 vilkkaan kaistan ylittäminen voi mennä extreme-touhuksi. Testasimme tätä illan pimeydessä Bangkokissa.

Damnoen Saduak

Jonkin matkaa Bangkokin ulkopuolella sijaitsee varsinainen turistirysä. Damnoen Saduakissa tehdään perinteisellä tavalla kauppaa kanavilla sampaaniveneistä käsin. Tämä perinteinen kaupankäynnin muoto lienisi jo kadonnut, mutta turismi on muodostunut siunaukseksi tälle Thaimaan pikku Disney Landille ja aika monet paikalliset saavat elantonsa täällä turismista.

Damnoen Saduakiin tullaan kanavia pitkin pitkähäntäveneillä, joiden moottorien jyrinä muistuttaa ralliautojen ääntä – tehot ovat sitten asia erikseen. Matkan varrella näkee kaunista paikallista asutusta joen varrella ja eräällä laiturilla aurinkoa otti alaston, pitkäraajainen, jäntevän oloinen ja varsin muhkea varaani.

Monien opaskirjojen mukaan hinnat täällä ovat korkeat eikä täältä kannattaisi ostaa mitään. Se ei pidä paikkaansa. Alueella on paljon mielenkiintoisia matkamuistoja myytävänä ja myyjiä on niin paljon että kilpailu pitää hinnat kurissa. Alue on vilkas ja kaoottinen. Markkinat täällä ovat auki vain muutaman tunnin päivästä joten tänne kannattaa saapua ajoissa. Menneen ajan tunnelmaa täällä tuskin pystyy aistimaan mutta perinteistä vuosituhansien takaista kaupankäynnin muotoa täällä voi kuitenkin kokeilla. Jos on tylsää Bangkokissa eikä keksi mitään tekemistä kannattaa piipahtaa täällä. Täällä on kivempi olla tylsää.

Eläintarhoista

Yksi syy meillä matkustaa Thaimaahan ovat eläimet. Pari vuotta sitten kävimme katsomassa Dusitin eläintarhaa Bangkokissa ja silloin jäi väliin Safari World. Sen aika oli nyt. Molemmat näistä tarhoista tarjoavat eläimilleen hyvät puitteet, sikäli kuin eläintarha voi tarjota, joten omantunnon tuskia näistä vierailuista ei pitäisi tulla. Dusitissa kohtasin ensimmäisen kerran elämässäni Orangin. Muotoja pitää olla ja orangit ovat juuri niin ihania luonnossa kuin kuvissakin. Dusitissa on myös pieni lampi, jossa voit syöttää isoja kilpikonnia. Paikan yhteydessä on tivoli, joten lasten kanssa liikkuessa täällä viihtyy hyvin. Häivähdyksen omaisen hetken saatoin kuvitella olevani Kööpenhaminan Tivolissa kunnes aivopilven katkaisi herätys todellisuuteen. Mielikuva häipyy tuon taivaallisiin vanhan sloganin kera; “miks mun pitäis, mähän oon täällä!”

Safari World

Safari World sijaitsee pienen matkan päässä Bangkokin keskustasta. Pysäytimme taksin lennosta tai taksikuski pysäytti meidät, neuvottelimme hinnan ja ostimme taksin käyttöön koko päiväksi. Hinnaksi sovittiin 20€. Bangkokissa kannattaa olla tarkkana taksien kanssa sillä kuka tahansa voi vuokrata taksin näköisen auton ja ruveta hommiin jos siltä tuntuu. Tämä taksi oli ensimmäinen pitkään aikaan, jossa kuljettajan kuva muistutti ikkunaan kiinnitetyssä lupalapussa olevaa kuvaa ja tämä isaanilaiseksi paljastunut taksikuski oli tosi mukava. Turistiin niin paljon kuin kielimuuri suostui taipumaan.

Safari Worldissa on drive-in alue, jossa villieläimiä pääsee lähelle. Jotkut ovat jopa syöttäneet auton takapenkiltä täällä kirahveja. Niin läheltä ne menivät että yritimme silittää niiden turpaa. Villieläinpuolella oli leijonia ja tiikereitä. Kuljettaja laski muina miehinä ikkunan alas, minä laskin käteni ulos ja räpsin kuvia tiikereistä ja leijonista. Tiikereille sattui ruokinta-aika, niitä ruokki lava-auton lavalle rakennetusta häkistä hento thai-tyttö. Lihakimpaleet lensivät oikealle ja vasemmalle kuin saksalaisessa kauhuelokuvassa. Mielenkiintoisempaa nähtävää oli vielä edessäpäin, kun Safari Worldin yhdestä huolto-pickupista oli loppunut bensa tiikeriaitaukseen. Sitä yritettiin siinä tankata ja kymmenisen muuta huoltoautoa oli rivissä pitämässä eläimiä loitolla. Joskus tuo thaitten touhu todella ihmetyttää minua.

Safari World on puitteiltaan viihdemaailma, jossa on paljon mielenkiintoisia eläimiä. Mm. jääkarhu, joka uiskenteli ja teki kuvioita vedessä valssimusiikin tahdissa tyynen rennosti. Orangien nyrkkeilyshow löytyy myös täältä. Tosin orangit taisivat olla vuosilomalla sillä niiden samoin kuin lintujen alue oli suljettu. Merileijonat olivat paikalla. Luulimme niiden showta ensin tylsäksi mutta se osoittautui hulvattoman hauskaksi, mukana seikkaili muuan saukko jolla ei ollut itsetunto-ongelmia. Alue on täälläkin todella kaunis ja täynnä ohjelmaa sekä tapahtumia joten täällä voi ja kannattaa viettää päivänsä. Tai päättää sen kuten hetken luulin.

Halusin kuvauttaa itseni tiikerin kanssa sillä se oli ainoa mahdollisuus päästä niitä lähelle. Täällä se sitten oli mahdollista. Juuri kun vuoroni tuli vietiin kuvattavana ollut leppoisa tiikerinpentu pois. Tilalle tuli toinen kaveri. Katsoin kun sitä tuotiin, rennosti ja pehmeästi se astahteli kissantassuillaan, välissä hampaat välähtelivät kun se sähähteli hieman levottomasti ja hoitaja läpsäytti sitä lehdykällä kasvoille että olehan kunnolla. Ehdin miettiä mitä siitä seuraa jos tuo pitää ottaa syliin sillä se ei todellakaan näytä ystävälliseltä. Juuri ennen kuin hoitaja laski pedon syliini ja tiikerin piti kääntää kasvonsa minuun tungettiin sille suuhun maitopullo ja tapahtui samanlainen ihme kuin suomalaiselle teinille perjantai-iltana. Pullo saa kaiken huomion. Tiikeri rauhoittui välittömästi. Tunnustelin sen kumisia tassunanturoita jotka olivat valtavat. Tämä ei ollut mikään ihan pieni kaveri. Sanna oli myös kuvissa joten niistä tuli hienoja. Tiikeri sylissä ja kissa vierellä. Minä Tarzan.

Vinkkinä Safari Worldiin menijöille. Sopikaa taksin kanssa menomatka ja kierrätys safaripuistossa. Pääoven edessä norkoilee taksia pilvin pimein kun olette lähdössä pois. Ei tarvitse seisottaa taksia parkissa eikä sopia paluuaikaa joka yleensä on liian pian. Me teimme tämän virheen – olisimme voineet maksaa taksin uloskin -, mikä seuraavalla kerralla taas oli koitua kohtalokkaaksi. Siitä tuonnempana.

Vanhalta matkalta

Kiinalaiskortteli ja Varkaiden tori oli upea elämys, jonne jäin kaipaamaan takaisin. Tuntui, kuin olisi seikkaillut jossain menneen maailman katakombeissa. Sinne en kuitenkaan onnistunut palaamaan tällä seuraavallakaan matkalla, mutta te jotka käytte siellä kertokaa minulta terveisiä. I´ll be back.

Baiyoke Skyn pilvenpiirtäjässä käynti ja herkutteleminen sen 25 metriä pitkästä seisovasta pöydästä tuskin unohtuu sekään kovin helposti. Vastapainoisesti rakastuin jokiveneiden diesel-moottoreiden jyrinään, veden pärskeeseen niiden jytkähtäessä liikkeelle laiturista ja vilvoittavan tuulenpyörteen viipymiseen iholla veneen keinahdellessa eteenpäin trooppisessa kuumuudessa.

Bangkokisssa on verrattomat ostosmahdollisuudet. World Center Plaza taisi olla Bangkokin hienoimpia ostoskeskuksia merkkiliikkeineen. Ainakin se on hienoin missä itse olen koskaan käynyt, siellä oli myytävänä jopa flyygeleitä erikoisliikkeessä. Tosin ostoksia tuli sitten enemmän tehtyä MBK:sta, shoppailuturistin mekasta, Thaimaan tunnetuimmasta turistirysästä.

Bangkokista löytyy myös Seacon Squaren ostoskeskus, joka mainostaa itseään maailman viidenneksi suurimpana. Huhut tosin kertovat että uusittu World Center Plaza olisi vielä isompi. Koska MBK:n kulmat oli tullut koluttua jo edellisellä matkalla päätimme suunnistaa Seacon Squarelle. Sinne pääsee näppärästi menemällä ilmajunalla On Nut asemalle ja siitä taksilla ostarille.

Taksi vei jonkinlaisten slummien läpi ja välissä ehti jo miettiä että minnehän tässä ollaan menossa mutta lopulta Seacon Square löytyi. Tämä taisi olla enemmän paikallisten ostari sillä meitä selkeästi jonkin verran tuijotettiin täällä ja valkoihoiset olivat täällä kuriositeetti. Omalla lyhyellä kokemuksella tästä paikasta sanoisin että hinnat näyttävät olevan täällä todella edulliset, liekö paikallisuuden ansiosta. Ylimmästä kerroksesta löytyy myös lasten leikkipaikka joka oli täynnä mitä mielenkiintoisimman näköistä sähkövempelettä ja härveliä ja muistutti enemmän tivolia ja vain ikäni sekä suomalainen jurouteni että skidien puute esti minua juuttumasta pitemmäksi aikaa tuohon mielenkiintoiseen maailmaan. Jos shoppailu kyllästyttää niin tässä ostarissa on myös leffateatterit. Tuli sitä kokeiltua Pattaylla ja ei kyllä kannata teepaidassa sinne mennä istumaan. Ilmastointi on hyvin tehokas.

Saapuessamme Bangkokiin kävimme ensimmäisenä iltana risteilemässä Loynavalla. Suosittelen lämpimästi että teette samoin. Saatte kokea jokiristeilyllä kaupungin iltavalaistuksessa, paikallinen englantia puhuva opas huolehtii teistä ja meny on lähes täydellinen. En yleensä pidä mustekalasta, mutta täällä sekin maistui herkulliselta. Kaikki tämä vanhalla tiikkisellä riisialuksella thaitanssin ja musiikin lomassa. Sanotaan, että thaiviiniä kannattaa välttää. Me joimme siksi juuri sitä ja se oli aivan kelvollista. Lisäksi aluksen auto vie ja tuo teidät hotellille samaan hintaan. Hintataso on kohtuullinen ellei jopa edullinen ravintolan tasoon nähden mutta jos haluaa viiniä ruokajuomaksi niin silloin loppulasku saattaa kavuta eurooppalaiselle tasolle.

Lisään vielä pari mainitsemisen arvoista paikkaa Bangkokista. Hyviä ostoksiahan Bangkokissa voi tehdä missä vaan kunhan astuu hotellista ulos kadulle ja alkaa ostamaan. Mielenkiintoinen paikka shoppailla markkinoilla on Bangkok Night Bazaar. Samantyyppinen paikka kuin Chatuchak mutta auki tietääkseni lähes joka ilta. Täältä löytyy jopa maailmanpyörä. Näköaloja kaipaavalle maailmanpyörää parempi paikka on Scirocco State Tower, näköalabaari jossa koko maailma on kirjaimellisesti jalkojesi juuressa. Tasanteelle pääset ilmaiseksi mutta varaudu ostamaan varsin arvokas drinkki tai juoma sillä kuvaaminen on sallittua vain baarialueella. Sciroccosta aukeaa huikaisevat näköalat yli Bangkokin ja Chao Prayan (joen). Me kävimme siellä viimeisenä iltana ennen lähtöä Pattayalle. Ilma oli kuulakas ja kirkas ja Bangkokin valot loistivat silmänkantamattomiin.

Pattaya

Kyllä. Vuonna 2006 me kävimme Pattayalla kaikesta sen maineesta huolimatta. Rauhaa kaipaavalle on olemassa muita vaihtoehtoja. Pattayalle matkustetaan monista syistä eikä heti tulisi mieleen mainostaa sitä perhelomakohteena tai viedä ensikertalaista Thaimaan matkaajaa lomamatkalle sinne. Pattayaa pidetään seksiturismin mekkana, poikamiesten paratiisina. Matkan aikana, sitä ennen ja sen jälkeenkin olen kuullut monia tarinoita Pattayasta ja tulen varmasti vielä kuulemaankin. Varsinkin Suomessa Pattaya esiintyy kansan keskuudessa hieman kyseenalaisessa valossa. Seksiturismi on näkyvä osa Pattayaa vaikka matkaoppaat eivät sitä haluakaan huomata ja oppaiden puhuessa siistiytyneestä Pattayasta he puhuvat sen ulkoisesta siisteydestä. Uusitusta rantaviivasta ja puhtaasta merestä.

Walking Street on se Pattayan katu, joka tunnetaan kaikkialla maailmassa. Mekin kävelimme siellä useana iltana, koska alueella sattuu sijaitsemaan Pattayan paras jäätelöbaari. Siellä on myös hyviä ravintoloita, joista testasimme italiaista Papa Joes´ia. Erinomainen ruoka, hieman hidas mutta valloittavan rentohenkinen henkilökunta mutta sitten piiiitkä miinus. Annosten koko. Älkää nälkäisinä menkö tänne. Saatatte silloin haluta kuristaa tarjoilijan. Älkää tehkö sitä, hän saattaa olla leidiboy ja korkea-arvoinen judoka. Päädytte kanveesiin ja käsirautoihin ja opas antaa teidän kuulla kunnianne kun lunastaa teidät aamulla putkasta.

(Pattayan hotelleja)

Seksiturismi on vain osa Pattayaa. Se on kuitenkin niin suuri osa, että tämä juttu ei olisi rehellinen jos sitä ei mainittaisi. Pattaylla liikkuessasi näet ihraisia, hikisiä vanhoja äijiä kadehdittavan kauniiden thaityttöjen “poikaystävinä”, näet tyttöbaareja ja tankoja joilla kieppuu ihmisiä joka suunnasta. Tämä lienee se tutuin kuvaus Pattayasta ja joillekin se saattaa olla pelottavakin kuva. Se on kuitenkin turhaa. Lapsia en iltaisin veisi Walking Streetille dallailemaan joskin täältä puuttuu kokonaan sellainen eurooppalainen takaraivoa hyytävä tunne että tämä alue on jotenkin pahaa ja lainsuojatonta ja jostain kulman takaa tuntematon pelottava setä lähestyy sinua nahkapuvussa ja metalliketjut kilisten ja vie piraattirannekellosi tai tunkee sinuun huumeita ja syksyn muotitaudit hyppäävät sinuun ohikulkijoista.

Ei. Pattayan tyttöbaarialueella on varmasti sellainen ulottuvuus, joka avautuu vain asiaan vihkiytyneille mutta tavalliselle turistille Walking Street on iltakävelynä miellyttävä paikka. Euroopasta löytyy pahempia paikkoja, siinä mielessä tämä on ylimainostettu. Täällä seksibisnes on avointa ja siten viranomaisten mukaan helpommin valvottavissa kuin euroopassa, jossa se on lakaistu pois katukuvasta ns. alamaailman hoidettavaksi. Tämä “valvonta” ei ole kuitenkaan estänyt sitä, että kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus on levittäytynyt myös Pattaylle ja tulee pysymään siellä lisävärinä maailman tappiin asti. Ne ajat, jolloin Pattaya oli lähinnä amerikkalaisten merisotilaiden viihdekeskus ovat ikuisesti takana.

Pattayalta löytyy paljon muutakin säpinää kuin vain Etelä-Pattayan tyttöbaarit. Paljon kivaa tekemistä koko perheelle. Tässä jutussa käsittelen nyt sitä Pattayaa, joka yleensä jää tuntemattomaksi, syystä tai toisesta ja minkä vuoksi Pattayalle kannattaa lomalle tulla. Ensimmäiseksi menemme tutustumaan Thaimaan kansalliseläimeen. Norsuun. Changiin.

Elephant Village

Tarina uskomattomista taksikuskeista jatkui kun meidän piti päästä Elephant Villageen. Yksi niistä syistä jotka saivat meidät tulemaan Pattijoelle oli juuri tämä paikka. Odottelimme rantakadulla lavataksia tai emme odotelleet sillä niitä pörräsi siinä koko ajan ja kaikesta siitä taksivirrasta valikoitui kohdalle vanhan papparaisen ohjastama lavataksi. Minulla ei ole mitään ikäihmisiä vastaan mutta jos he ajavat taksia turistikeskuksessa olisi heidän hyvä osata englantia enemmän kuin kolme kirjainta (yes).

Hinnan sopiminen kuitenkin onnistui – 100 bahtia – Elephant Villageen ja taksi lähti ajamaan. Ehdimme juuri rentoutua lavalla ja jutella diipadaapaa kun auto yllättäen pysähtyi noin 100 metriä liikahdettuaan ja kuski kapuaa esitteiden kanssa lavalle tiedustellen minne oikein ollaankaan matkalle. Onnistumme thaiksi selittämään että norsujen luokse “chaang show”, ja kuskin kasvoille levähtää ahaa-elämys. Päättelen suunnasta että oikeaan päin ollaan menossa ja moninaisten kurvailujen jälkeen norsufarmi löytyikin mutta väärä. Nyt löytyy jostakin sen verran englantia ymmärtävä tyttö että kuski saa oikean osoitteen. Alkaa uusi neuvottelu hinnasta. Loppujen lopuksi matka oikeaan kohteeseen maksaa kolmesataa mutta kuski ei vaikuttanut siihenkään tyytyväiseltä. Se tosin oli sitten hänen ongelmansa.

Elephant Village on elefanttikylä Pattayan ulkopuolella, joka järjestää norsushowta, ratsastusta ja vaelluksia norsujen kanssa. Paikka on hintava, täällä on paljon norsuja jotka syövät tolkuttomasti, mutta täältä saatavat kokemukset ovat elämää suurempia. Katsoimme ensimmäisenä päivänä norsushown ja tulimme seuraavana vaellukselle.

Norsuista kiinnostuneille show on must. Eläinten kanssa pääsee todelliseen lähikontaktiin, saa paljon tietoa niiden käyttäytymisestä, tavoista ja ajattelusta. Norsu tuotiin jopa katsomoon yleisön keskelle ja niiden pään päälle pääsi istumaan ja ratsastamaan pienen lenkin. Meidän kanssamme samaan aikaan sattui paikalle thaiden valokuvauskerho, joten luultavasti norsuja oli showssa enemmän kuin tavallisesti, lähes kolmekymmentä. Pojat esittelivät taitojaan mm.murskaamalla kookospähkinän suussaan tai poimimalla kärsällään pienen kolikon hiekasta. Parasta oli kiireettömyys. Tämä ei ollut vain show vaan yleisöllä oli aikaa tutustua norsuihin ja osallistua itse niiden tekemiin temppuihin. Osa norsuista oli täällä “suojelussa” sirkusmaailmasta tai huonoista oloista. Eläimet näyttivät nauttivan olostaan ja “työstään” ihmisten parissa. Mieleen nousee vanha tarina suomalaisesta eläintarhassa, joka norsun nähdessään mietti mitä norsu mahtoi hänestä ajatella.

Show kesti reilut pari tuntia, taksikuskimme teki ritolat, kuten olin salaa toivonut hänen tekevänkin, takaisinpäin matka sillä taksilla olisi ollut taatusti hinnakas kokemus. Sen sijaan meitä odotti farmin oma pikkubussi, joka lähti viemään meidät hotellille varta vasten. Esitysten ja vaellusten hintoihin kuuluu toki nouto hotellista mutta halusimme karauttaa paikalle ensin komeasti omin avuin vain nähdäksemme että hinnat ovat luukulla samat käytti kuljetuspalvelua tai ei. Tapissa joka tapauksessa. Tarjosin kuitenkin kuskille saman verran tippinä kuin taksi otti mennessä, sillä he järjestivät kuljetuksen tavallaan pyytämättä.

Pakollinen kuvaaja nappasi minusta potretin napottaessani norsun pään päällä. Se oli portinpielessä myytävänä lähtiessämme. Liekö paikallinen kuvauskerho saanut tämän kaupallisen ammattilaisen kipsiin, kuva oli suttuinen enkä viitsinyt sitä lunastaa. Ehkä tuollainen hieman tärähtänyt otos kaikessa taiteellisuudessaan kuvasi todellisuutta mutta ei sitä olisi tarvinnut minulle näyttää. Samanlaista onnetonta tuherointia oli hirvittävän kallis dvd, joka oli kuvattu seuraavan päivän vaellukseltamme, mutta se oli pakko ostaa pois, pyysivät siitä 800 bahtia. Askartelin sen kanssa tunteja ennen kuin se suostui pyörimään dvd-laitteessani.

Jaoimme tarkoituksella lyhyet hetkemme norsujen kanssa kahteen päivään, jotta saimme niistä enemmän irti. Seuraavana päivänä pikkubussi rymisteli taas meitä hakemaan. Nyt autossa oli jo väkeä. Pääsimme saksalaisten ja australialaisten seuraan. Yksi kaveri ei puhunut mitään, oli pienessä sievässä koko ajan ja paremmassa sievässä palatessa. Hän oli hellyyttävä näky hiippaillessaan banaaniterttu kädessä siellä norsujen keskellä. Mukavaa vaihtelua Walking Streetillä vietetyille hetkille, veikkaisin. Paluumatkalla hän selitti tankeroenglannilla jotain kuljettajalle ja yritti saada auton menemään minne itse haluaa. Tämä hieman persoonallisen näköinen veikkonen muistui mieleemme kun bongasimme Oulun karjasillalla muuan Opelin ja sen oudolla tavalla tutunnäköisen kuljettajan. Katsoimme Sannan kanssa toisiamme hyvin hitaasti ja hyvin kysyvästi. Yhtäaikaa…

Koska tämä ei ole tuningpalsta ja Opeleista ei mitään mielenkiintoista kerrottavaa ilman tuunausta saa jos sittenkään niin palataan nyt niihin norsuihin. Edessämme häämötti noin neljän tunnin vaellus, josta ensimmäinen tunti pyörittiin lähipuskissa viidakon lempeän jättiläisen selässä. Ratsastaessamme pitkin joenpohjaa – tosin pintapuolisesti -, ajaton idyllimme rikkoutui kun mahoutin (norsun kouluttaja “isäntä”) taskussa alkoi piristä ikävän tutun kuuloisesti halpa Nokialainen. Norsuratsastus on aina kivaa. Ratsastuksen jälkeen saavuimme etapille. Mahoutit yllättivät kinuamalla käsi ojossa kinuamassa tippiä ja thailaisittan harvinaisen törkeästi eivät näyttäneet olevan mitään pientä tippiä vailla. Jätin antamatta koska ei tippiä tule kinuta eikä se ole täällä muutenkaan käytäntö. He kuitenkin kehtasivat pyytää sitä pariin kolmeen otteeseen. Ahneus näkyi räikeästi täällä mutta se lienee luonnollista seurausta ihmismielessä tapahtuvasta muutoksesta silloin, kun löysää rahaa on tarjolla. Samanlaiseksi homma menee kaikkialla missä turisteja liikkuu massoittain.

Niissä hetkissä, joissa minä en saanut silmiäni irti puissa vilistävistä Gibboneista, otti Sanna lähikontaktin norsuumme. He seisoivat vierekkäin ja katselivat toisiansa ja aika jälleen pysähtyi. Taisi siinä Sannan käsikin vähän kosketella norsua sen ruskeiden silmien alta. Nuori norsumme elää todennäköisesti pitempään kuin me ja kuljettaa vielä tuhansia turisteja poikineen noiden tannerten lävitse. Mahtaako hän muistaa Sannan vielä vanhana kun norsullahan on hyvä muisti?

Tämä ei liity asiaan nyt mitenkään mutta pakko kertoa mutta vain teille. Ensi kontaktini norsuun oli Boråsin eläintarhassa 80-luvun alussa. Asustelin silloin eläintarhan vieressä ja minulla oli vuosikortti. Aivan ikkunamme alla oli norsujen talli ja siellä asusteli tukholmalainen entinen sirkustaitelijanorsu Taky. Kävin häntä päivittäin tervehtimässä ja Taky tunsi minut. Se yleensä tervehti heilauttamalla kärsää kun tapasimme. Kerran se hävisi banaaninsyöntikilpailun teekkareille ja olin siihen vähän pettynyt. Samassa eläintarhassa asusteli myös Gibboneita. Toisin kuin Tomyum Kwaijoella ne eivät koskaan kiinnostuneet minusta. Siinä olisikin pikkupojan veret saattaneet seisahtua jos niin olisi käynyt.

Ja nyt näitä Gibboneita viuhahteli vapaina tuossa vierelläni. Ne olivat tietysti rokotettuja tällä farmilla, jotta ne eivät herättäisi suurta levottomuutta kapsahdellessaan aina ties kenen niskaan tai matkustamalla jonkun sääressä roikkuen. Eräs pojista yritti tunkeutua pieneen kameralaukkuuni ja toinen leikki lippikselläni. Edellisellä reissulla ystävystyin Tomyumin kanssa ja nyt silittelin Gibboneita. Karva oli jokseenkin karkeamman oloista kuin magakeilla, mutta en ole varma. Kontaktini apinoiden kanssa eivät kuitenkaan loppuneet tähän vaan varsinainen kliimaksi seuraa vielä myöhemmin. Teineille tiedoksi että katsokaa tietosanakirjasta mitä kliimaksi tarkoittaa:-)

Vaelsimme siis viidakon läpi apinat seuranamme ja opas selitti koko ajan. Tuli hienoa tietoa Thaimaan eläinkannasta, viidakon kasvillisuudesta, norsuista ja muusta. Älkää kuitenkaan kysykö mitä siitä jargonista muistan. En nimittäin yhtään mitään. Siksi aionkin kertoa että seuraavaksi ajelimme vanhan ajan härkävankkureilla takaisin farmille. Härät näyttivät hauskoilta, kun ne pistivät juoksuksi niiden sarvet keikkuivat oikealle ja vasemmalle ja välillä ylös kuin piirretyissä.

Kierroksen päätteeksi tarjottiin vielä farmilla ruoka. Kysäisin kokilta että onko kastikkeissa tulista vaihtoehtoa koska olisin halunnut sellaista ja silloin viimeistään ymmärsin olevani turistirysässä kun vastaus kuului; “No, it is not. We don´t want any complain…”

Pattayalle menijöille suosittelen lämpimästi Showta ja vaellusta. Suosittelen myös ottamaan ne eri päivinä sillä molemmat tapahtumat ovat niin antoisia että yhdessä päivässä nielaistuna saattaa tulla ähky. Vaellus myös tallennetaan dvd:lle tai VHS:lle ja sen voi ostaa ryöstöhintaan myöhemmin. Itse ostin dvd:n mutta jouduin korjailemaan levyä aika paljon ennen kuin se suostui pyörimään. Päälle liimattu etiketti oli niin vinossa että levy huojui lukijassa niin paljon että se ei suostunut toimimaan ennen kuin raaputin sen pois. Lisäksi laatu oli todella surkea, suorastaan ala-arvoinen ja kuvaaja keskittyi pääasiassa kuvaamaan naamoja. Kyllä minä tiedän minkä näköinen minä olen:-) Mutta matkamuisto se silti on. Olisi harmittanut enemmän jättää ostamatta.

Underwater World

Underater World Pattaya on samantyyppinen paikka kuin Sea Life Helsingissä. Tosin Helsingistä löytyy mielenkiintoinen tursas jota täällä ei ole. Lähdimme tutustumaan tänne bongaamalla rantakadulta lavataksin. Ensin ajattelimme käydä katsomassa Big buddhaa. Tämän kohteen taksit tunnistivat. 100 bahtia Siam Baywieltä oli ensimmäisille takseille liian vähän ja seuraavat pysähtyneet halusivat kaikki 200 bahtia. Päätin vielä kerran kokeilla kepillä jäätä ja tarjosin seuraavalle taksille 60 batia. Yllättäen kuljettaja suostui diiliin ja kiipesimme lavalle. Big buddhasta ei kultaisen buddhan jälkeen ole paljon sanottavaa. Tämä oli järkyttävän iso valkoinen buddha. Sen vieressä oli pienempi läski-buddha jolla oli suuri täkkä. Sitä sai kolikoilla ruokkia lisää.

Mukavan oloinen taksikuski poimi meidät lavalle Ison buddhan luota ja saimme taksiin seuraksemme ylilihavan, hikisen ja rasvaisen britin joka muistutti läski-buddhaa. Seuranaan hänellä oli varsin viehättävä thaitypy. Tämä oli nyt niitä aasian kontrasteja. Taksi lähti liikkeelle ja pääsimme vuorelta pois mutta emme pitkälle koska taksikuskin kanssa piti taas neuvotella. Nyt pysähdyttiin jonkin “matkatoimiston” eteen ja kuskin kaveri tuli myymään meille lippuja Underwater Worldiin. Sitkeä tyrkyttäminen loppui vasta kun pyysin Sannaa tulemaan pois lavalta ja sanoin kuskille että jos et meitä nyt sinne vie niin en maksa sinulle mitään. Taksi lähti liikkeelle. Britti soi minulle ymmärtävän hymyn. Kuski antoi perillä vielä oikein kättäpäivää ystävällisesti.

Underwater Worldin hienous ovat vedenalaiset altaat ja tunnelit, joita täällä on 100 metrin verran. Paikka jätti kylmäksi hienoista puitteistaan huolimatta, joskin merihevosen sukulainen “merilohikäärme” oli kyllä näkemisen arvoinen. Täällä pääsi silittämään haikalaa avoakvaariossa. Samassa akvaariossa oli kilpikonnia, haita ja rapuja. Arvatkaapas mitä tapahtuu kun ravun saksi juuttuu kiinni nukkuvan haikalan kitaan. Armoton pärske kastelee kameran ja paidan.

Schiracha tiger zoo

Loman loppupuolella halusimme vielä mennä Khao Kiewin eläintarhaan, hieman Pattayan ulkopuolelle. Hotellin lähettyvillä norkoilikin jälleen taksikuski kavereineen. Neuvottelimme hänen kanssaan hinnasta ja koska mielestäni 600 bahtia oli kohtuullinen koko päivän hinta niin hyväksyimme tarjouksen. Khao Kiewiin mennään moottoritietä, joten halusimme istua hytissä emmekä lavalla: Se sopi kuskille ja sitten lähdettiin.

Tällä kertaa taksi kääntyi sivuteille jo heti Pattayalla ja ennenpitkää taas pysähdyttiin ja kuski mutisi jotain tiikereistä ja beibeistä. Odoteltuamme vartin verran kuski toi lavalle omat lapsensa, pienen tytön ja pojan. Sen verran ymmärsimme että hän vie heidät katsomaan tiikereitä. Varmistimme ensimmäisen kerran että olemme menossa Khao Khiewiin. Kysyimme miten pitkä ajomatka sinne on ja vastaus tuli yllättäen oikein.

Moottoritie ei ollut vielä alkanut kun huokaisin helpotuksesta taksin ohittaessa Scirachan-opastuskyltin. Sinne siis emme ole menossa. Yllättäen kuski tempaisi seuraavasta liittymästä paikalliseen Nevadaan ja kääntyi oikealle. Schiracha jäi vasemmalle päin. Sightseeing keskellä maaseutua alkoi ja arvelin että josko kuski vie lapsoset hoitoon jollekin sukulaistädille. Ihailimme siinä maaseutua kaikessa rauhassa ja kello kävi. Välissä pysähdyttiin ja kuski keskusteli jotain paikallisten kanssa. He viittoivat eteenpäin.

Onnenpyörämme pysähtyi yllätyssektorille tässäkin taksissa. Löysimme itsemme sittenkin Scirachan tiikeripuistosta, pölähdimme sinne jotenkin takakautta. Tässä vaiheessa jo kahteen kolmeen kertaan olimme varmistaneet kuskilta että hän tietää minne olemme menossa. Kun moottori sammui ja pyörät lakkasivat pyörimästä ne lakkasivat samalla hetkellä pyörimästä myös minun päässä. Jostain kiikutettiin paikalle taas ihminen joka oikeasti puhui englantia ja nyt kuskin lamppu syttyi.

Jälleen kerran olisi pitänyt maksaa lisää rahaa – tietenkin -, kuski oli ilmeisesti luullut meidän ääntävän niin hyvin thaiksi ilman ärrää että Khao Kiewistä oli tullut Tigel Zoo. Vaikka tässä maassa pärjääkin leppoisasti neuvottelemalla ja mistään ei kannata hermostua, niin pohjalainen mentaliteetti hieman lämpeni. Nyt keskustelimme keskenämme kiihkeästi kielellä, josta kuski ei taatusti ymmärtänyt mitään ja sitten kuljettajan pikkutyttö tuli katsomaan minua. Suklaanruskeat, pyöreät pelästyneet silmät tuijottivat suoraan minuun ja kielimuuria ei ollut; “Mitä nyt tapahtuu – emmekö näekään tiikereitä?”

Päätimme jäädä tänne ja yrittää seuraavana päivänä toisella taksilla Khao Kiewiin. Siitä muodostui taas seikkailu josta kerron tuonnempana.

Ikävä kyllä tästä paikasta joudun antamaan hieman ristiriitaista kommenttia. Lähdetään vaikka siitä, että täällä on aivan tajuttomasti krokotiilejä. Sitten täällä on tiikeri joka imettää possuja ja päinvastoin. Hauskaa. Täällä on ollut myös ankkoja mutta ne ovat poissa sillä tässä paikassa muutama tiikeri kuoli lintuflunssaan parisen vuotta sitten.

Hienointa ja ainutlaatuisinta tässä paikassa on tiikerishow ja krokotiilishow. Jälkimmäisen aikana sattui mokia, joiden ei voinut olettaa kuuluvan käsikirjoitukseen ja toiselle krotiilinkesyttäjälle tuli pari kertaa hieman kiire. Täällä on myös possujen juoksukilpailut ja jos hyvin sattuu kohdalle, pääset rikkomaan krokotiilinmunan. Tietenkin täällä on myös norsushow. Niitä on Thaimaassa joka paikassa mutta ainoastaan täällä norsu tasapainoili vaijerin päällä. Siis käveli langoilla. En olisi uskonut ellen olisi nähnyt.

Tiikerien oltavat täällä ovat aika kurjat. Tiikereitä on paljon ja osa joutuu oleskelmaan itäeurooppalaisen tyyppisesti pienissä sementtihäkeissä, joissa on kalterit. Joillakin on hyvät oltavat. Tämä paikka on parhaat päivänsä nähnyt ja eläinmääräänsä nähden liian pieni.. Täällä tosin tehdään remonttia ja uusi tiikerimaailma valmistuu lähitulevaisuudessa, joten ehkä eläinten olot vielä paranevat. Nuhruinen ja kulunut kokonaisilme ei vastaa arvokkaan pääsylipun hintaa. Esimerkiksi tiikeritunnelin ikkunoita ei oltu pesty varmaan kymmeneen vuoteen. Niistä ei nähnyt läpi ja tunneli oli kolkko ja osin pimeä. Matkatoimistot jotka myyvät tänne kuljetuspalveluita ja lippuja voisivat miettiä kannattaako tätä paikkaa mainostaa. Ainakaan jos kertoo esitteissään ajavansa kestävän kehityksen arvoja niin tämä kohde ei mielestäni täytä vaatimuksia.

Minua hirvitti tullessamme lavalla istuneet lapset joten sanoin kuskille että ota heidät nyt eteen istumaan ja me menemme lavalle. Kuski sanoi tekevänsä niin. Siinä samassa hän työnsi lapset lavalle. Kiipesimme sinne sitten itsekin koska omatunto ei antanut myöten mennä hyttiin. Ja pitihän jonkun olla suojelemassa lapsia. Tyttö nukahti hyvin pian pää Sannan reisien päälle. Kadehdin hänen unenlahjojaan. Ajoimme ruuhkassa, ja vierestämme soljui kovaäänisiä kuorma-autoja, jotka sihisivät ja jyrisivät ja kirskuivat, moottoripyöriä joiden äänenvaimennus olisi saanut suomalaisen liikennepoliisiin kirkumaan falsetissa sekä rakennustyömaa jossa paalutuskone kiilasi sementtipilareita maan poveen. Hirvittävä jyske kävi ja me siellä avolavalla napotamme saasteiden- ja metelisaasteen keskellä. Tyttö hän nukkui vaan.

Nong Nooch Tropical Garden

Vierailimme myös Nong Noochin Trooppisessa puutarhassa. Paikka ei juuri kuulosta altailla sääriään ruskettavan teinin ykköskohteelta Pattayan ulkopuolella. Itsekin kuvittelin näkeväni siellä enemmän tai vähemmän hortonomistia ihmisiä haistelemassa orkideoita peppu pystyssä. Näin ei kuitenkaan ollut.

Flowers to Thailand

Nong Nooch on kuin opinnäytetyö Thaimaalaisten kyvystä tehdä paikasta kuin paikasta viihtyisä ja vetävä turistikohde. Ympäristö on valtavan kaunis ja hyvin hoidettu. Aluetta pääsee ihailemaan myös sen yläpuolelle ja osittain pitkävartisten palmujen lomaan rakennettuja ilmateitä myöten. Lisäksi täällä on tarjolla kansan historiasta kertova loistelias tanssishow sekä viihteellinen norsushow. Showssa norsut mm. maalasivat tauluja kärsällään – kukin omalla tyylillään -, ja meidänkin seinäämme koristaa nyt mr. Muukin maalaama kukka-asetelma. Yksi Top10:n matkamuistoista.

Aiemmin kerroin kliimaksista ja nyt kun teineillä on ollut aikaa etsiä sanakirjasta ko. termi niin palataan asiaan. Matkan huippuhetki, ehdottomasti paras ja ihanin kokemus seuraa nyt. Voi olla, että jotkut lukijat purskauttavat nyt tuontioluensa monitorille mutta sain Orangilta fritsun.

Kyllä, siinä se oli. Nong Noochissa sai kuvattaa itseänsä eläinten kanssa ja sain viimeinkin tilaisuuden ohikiitävän hetken verran puristella Orangia. Kaverilla oli uskomaton pallomaha. Kova kuin kivi. Hän se oli ystävällinen ja antoi minulle piiiiiitkääään suukon. En kuitenkaan vastannut suudelmaan mutta niin hyvin poika imi että mustelma jäi poskeen. Apinat näyttävät sitten tykkäävän minusta:-)

Myös täällä saattoi suorittaa norsuratsastusta. Emme kokeilleet mutta näimme suloisen näyn. Norsuäiti oli töissä ratsastushommissa ja mukana astahteli pikkuriikkinen vauvanorsu joka piti äitiä kärsästä kiinni.

Nong Noochin huonoin puoli oli se, että tänne pääsee parhaiten yhteiskuljetuksella ja Thaimaalaiseen tyyliin aikaa omin päin tarpomiseen alueella jää todella vähän. Jos haluat tulla viihtymään alueelle niin täällä kuluu aikaa. Älä siis osta ohjelmapalvelun- tai matkanjärjestäjän kyytiä. Tämä paikka tarjoaa paljon nähtävää kaikille aisteille mutta suomalainen sielu ei ehdi rentoutua opastetulla kierroksella. Ohjelmapalvelun kierros menee niin että ensin pysähdytään kuvauttamaan itseään eläinten kanssa maksusta tottakai, sitten opas vie norsuratsastuspisteelle joka on maksullinen kyyti. Sitten alkaa tanssishow ja heti perään norsushow. Näiden jälkeen on hetki aikaa tehdä ostoksia myymäläalueella. Trooppinen puutarha kaikkine kauniine kasveineen jää pintapuoliseksi vilkaisuksi.

Kyseessä ei ole varsinaisesti rahastus vaikka sellainen maku itselleni tuosta paikasta jäi. Kyse on kulttuurierosta. Thait ovat tottuneet tarjoamaan turisteille viihdykettä ja actionia koko ajan ja koko rahan edestä. Tuskin he edes ajattelevat että suomalainen saattaa viihtyä paremmin tuntikausia istuskelemalla alueen paviljonkeissa katselemassa ranskalaista puutarhaa sen kaikessa loistossaan. Nong Nooch on joka tapauksessa hieno paikka jota ei kannata jättää näkemättä eikä sen showta kokematta. Ja aivan ehdottomasti kannattaa kuvauttaa itsensä Orangin kanssa. Se on mukava veikko.

Khao Kheow Open Zoo

Lukijalle on varmaan jo valjennut, että matkustimme Thaimaaseen osin eläinten vuoksi. Thait elävät luonnollisessa vuorovaikutuksessa eläinten kanssa ja pyrkivät tuomaan ihmiset niiden kanssa kosketuksiin, toisin kuin pohjoismaiset eläintarhat joissa eläimet eristetään turva-aidoilla ja ikkunoilla ihmisistä ilmeisesti sen vuoksi että niihin ei leviäisi tarttuvia tauteja ohikulkijoista.

Khao Kheowin eläintarhassa ainakin virtahevot olivat jo menettäneet pelin. Niihin oli tarttunut ihmiskunnan kuolemansynti, ahneus. Nähdessäni virtahevon ensimmäisen kerran tuli minulle kiire kuvata se kita auki. Sainkin mielestäni hienot potretit ja hyrisin tyytyväisenä itsekseni kun kita avautui uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan.

Virtahevot olivat oppineet kommunikoimaan ihmisten kanssa ja kerjäsivät ruokaansa. Tässä eläintarhassa eläimiä sai syöttää ostamalla niille ruokaa läheisistä kojuista. Näppärä keino säästää ruokintakuluissa. Niinpä virtahepojen suuhun lensi solkenaan banaania ja ainakin yksi makkara. Tätä huvia en kokeillut mutta halusimme syöttää kirahveja. Varsin eksoottinen kokemus sekin. Etenkin kun se pitkä sininen kieli lipaisee käsiäsi tavoitellessaan palkoherneitä.

Palaan vielä taksit teemaan, joka on tämän matkakertomuksen punainen lanka. Thaimaassa takseihin pätee samat säännöt kuin San Fransiscossa, jossa kuka tahansa “maahanmuuttaja” voi ruveta ajamaan taksia suoraan lentokentältä. Sihirachan kokemuksen jälkeen olimme kaukaa viisaita ja ajattelimme että nyt emme enää aja yhteenkään miinaan taksiemme kanssa. Pattayan taksikuskit ottivat meistä selkävoiton kuitenkin tällä viimeiselläkin yrittämällä. Näin se kävi.

Ennen kuin edes uskaltauduimme metsästämään lavataksia selvitimme hotellin respassa minne olemme menossa ja pyysimme kirjoittamaan paikan nimen paperille thaiksi. Eläintarhaan oli matkaa nelisenkymmentä kilometriä ja respan tyttö valitteli että se on kovin kaukana eikä voinut ymmärtää miksi haluamme mennä sinne. Paikkaa ei mainostettu Pattayalla missään ilmeisesti siksi että se on heidän mielestään liian kaukana. Me ajattelimme kuitenkin mennä sinne taksilla.

Tällä kertaa taksikuski oli nuorempi kaveri ja osasi lukea ainakin thaita ja kertoi osaavansa paikkaan. Kokemukset thaiden hätäisyydesta olivat hyvin muistissa emmekä halunneet vuokrata taksia koko päiväksi – takaisin sitten 2,5tunnin päästä – ja kuski suostuikin viemään meidät sinne. Halvalla tosin lähti 600 batia.

Extreme-kokemuksen hintaa kuului nyt istuminen taksin lavalla moottoritiellä, mikä oli oikeastaan yllättävän mukavaa. Turvavöitä ei tietenkään ollut mutta oli kaiteet mistä pitää kiinni. Teki mieli hypätä ilmaan lavalla ja katsoa pysynkö paikallani vai katoaako taksi alta. Monen monituisen kiemuran jälkeen saavuimme perille. Khao Kheow Open Zoon tunnusmerkkinä rakennusten yllä jökötti logo, joka muistutti poroa. Se tästä enää puuttui.

Alueen sisäpuolella porttien jälkeen taksi pysähtyi. Alueella oli linja-autoja parkissa ja kaikennäköistä myymälää ja hyörinää. Nyt taksi tarjosi odotetusti opaspalveluita alueen läpi. Emme tienneet mutta nyt tiedämme että koska thait eivät koskaan kävele minnekään niin tämä on tietenkin drive-in eläintarha. Jokaiseen kohteeseen pääsee omalla autolla tai aluetta kiertävällä puisto-junalla jossa matkustaminen on ilmaista. Tämän kertoi meille taksikuskin tulkiksi tullut mies ja koska me halusimme kiertää omassa rauhassamme alueella kieltäydyimme taksin opaspalveluksista. Ja valitsimme junan.

Taksi olisi kiertänyt kanssamme alueella mutta odottelemaan kuskilla ei ollut aikaa jäädä vaikka tarjosin siitä maksua. Maksoin hätähousun ulos ja kuski jäi ihmettelemään että millä aiomme tulla pois alueelta. Nuo sanat tulen muistamaan lopun elämääni. Ajattelin niin, että nappaamme taksin lennosta. Kyllähän niitä turistikohteissa pörrää.

Paitsi että tämä ei ollut turistikohde. Tämä oli todella hieno ja hyvin hoidettu eläintarha, jonka thait ilmeisesti haluavat pitää omana salaisuutenaan. Täällä eläimillä on upeat oltavat, esim. simpansseille on rakennettu omat alueensa eläintarhan vuoristoalueella, jossa niiden oltavat ovat luonnollisen kaltaiset. Afrikan eläimet taas asustivat safarilaaksossa ja kesyimmät eläimet kuten peurat alueella, jossa niiden parissa saattoi vapaasti kävellä ja niitä saattoi ruokkia ja silitellä. Kissaeläimillä oli oma alueensa vuoriston ja viidakon kupeessa, jossa mm. aasian tiikerillä oli oma komea vesiputous. Eläimet täällä vaikuttivat hyvin virkeiltä ja elinvoimaisilta kuumuudesta huolimatta. Myös lasten oma eläintarha täältä löytyi.

Khao Kheowissa ei tosiaan ollut turisteja juurikaan. Safarijunassa edessämme istunut muutaman vuoden ikäinen thaipoikakin menetti kokonaan kiinnostuksensa eläimiin kun näki Sannan. Se tosin on ymmärrettävää mutta jotenkin tuntui siltä että joihinkin eläimiinkin tuli virkeyttä kun ne näkivät meidät. Syytä en tiedä enkä oikeastaan halua tietääkään.

Pyörittyämme täällä aikamme ja ihailtuamme tätä todella kaunista ja monipuolista salattua maailmaa katsoimme ajan koittaneen lähteä pois. Taksikuskimme oli kadonnut jo ajat sitten ja nyt huomasimme että täällä ei todellakaan ole turisteja – niinpä täällä ei norkoile myöskään takseja. Tämähän on drive-in eläintarha. Autolla tullaan ja autolla mennään. Mikä nyt eteen?

Ostimme läheisistä kojuista vähän syötävää, kanaa ja makkaraa ja myyjä pakkasi mukaan samoja herneenpalkoja joita syötimme kirahveille hetki sitten. Istuskelimme syömään niitä ja pohdimme vaihtoehtoja miten suoriudumme täältä takaisin Pattayalle.. Ongelmaa pahensi se, että Thaimaassa ei ole tilaustaksi järjestelmää. Et voi soittaa minnekään ja tilata taksia osoitteeseen.

Todettuamme tilanteen toivottomaksi totesin kellosta meillä olevan aikaa reilut pari tuntia ennen kuin aurinko laskeutuu ja pimeä alkaa. Sanna lähti eläintarhan infoon kyselemään kyydin perään ja minä jäin ajoväylän varteen pysäyttelemään potentiaalisia Pattayalle meneviä lavatakseja. Yhtäkään ei tullut. Sen sijaan solkenaan virtasi pick-uppeja ja Toyotia joista jokaisessa killitti iloinen thai-perhe palaamassa eläintarhassa vietetyltä kivalta picnic-retkeltä.

Sannaa ei alkanut kuulua takaisin ja elämäni aikana katsotut kauhu-elokuvat alkoivat elää omaa elämäänsä päässäni. Kiersin infon ja tyttöä ei näkynyt missään. Onneksi tämä ei ole mikään Saudi-Arabia joten päättelin että tuskin hän on päässyt mihinkään rituaalimurhaan osalliseksi vaikka täältä kanoja ja apinoita löytyykin ja nyt yksi valkoinen nainen. Oma puhelimeni oli tarpeettomana hotellin turvalokerossa joten en voinut soittaa hänelle. Virhe joka ei toistu toiste.

Lopulta Sanna tuli takaisin. Tämä ei todellakaan ollut turistipaikka eikä infossakaan englantia osattu paitsi kaksi sanaa “follow me”. Virkailija lähti viilettämään ja vei Sannan suoraan johtajan huoneeseen. Näin se homma etenee. Keskustelun yksityiskohdista minulla ei ole tietoa mutta johtaja soitti pari puhelua ja kertoi että lippuluukulta lähtee joku työntekijä läheiseen kylään puolen tunnin päästä joten pääsette kyytiin. Palasimme sitten sinne odottamaan. Koska johtajan luokse pääsi, Sanna antoi samalla palautetta ja toivoi eläintarhan puolesta noutotaksijärjestelmää Pattaylle mutta johtaja ei nähnyt ajatuksessa mitään mieltä. Ehkä se oli kutsumustyö että Sannan piti Oulusta asti käydä kertomassa asia hänelle joten jos sinne jatkossa järjestyy kuljetus kiittäkää meitä – meitä!! ;-)

Selvittelimme lipunmyyjille jälleen asiaamme. He hakivat meille tuolit ja pyysivät istumaan ja odottamaan. Odotellessamme he tarjoilivat meille hedelmiä ja heittivät vitsejä ja olivat kovin kiinnostuneita minkä maan kansalaiset ovat tällä kertaa jääneet satimeen. Missään vaiheessa ei selvinnyt, oliko johtaja soittanut vai ei. Alueelta löytyi kuitenkin yksi lipunmyyjätyttö, Nuan, joka puhui auttavasti englantia. Hän kertoi meille ettei läheisestä kylästä mitään kyytejä Pattayalle saa mutta oli sattumoisin itse menossa sinne ystävänsä luo illalla ja halusi kovasti tarjota meille kyydin – tarjous josta ei mitenkään voinut kieltäytyä.

Koska hän saattoi lähteä vasta tunnin päästä palasimme vielä tervehtimään apinoita. Niitä riitti täällä useita erilaisia. Välissä tuntui että kaksi käveli vapaanakin tuijotuksesta päätellen. Vaikka tämä oli hieno paikka, länsimaisittain oudoksi tämän teki se, että täällä ei ollut yhtään kunnollista ravintolaa. Ainakaan emme täältä(kään) löytäneet sellaista.

Niinpä nälkä jo vähän kurni kun istuimme Nuanin Toyotassa matkalla Pattaylle. Onhan se mukavaa että Thaimaassa on tyttökin eräiden eläinten lisäksi, jota ei ikinä unohda. Keskustelimme autossa juuri tästä ongelmasta kulkea tuonne ja takaisin. Mietimme että pitäisi olla pikkubussi joka voisi tuoda Pattayan ja eläintarhan väliä ja myös viedä sitten pois. Tätä asiaa eläintarhan johtaja ei ymmärtänyt alkuunkaan, mutta Nuan ymmärsi ja olipa hänellä antaa meille yhteystiedotkin ilmeisesti kaverin tilataksista jota voisi tilata ko. keikoille. Tieto tuli valitettavasti myöhässä.

Jännitysseikkailun lopullinen täyttymys oli Nuanin perinteinen thaimaalainen ystävällisyys. Jos Mahoutit ovat täällä myyneet sielunsa länsimaiselle rahalle maaseudun tytölle Nuanille raha ei kelvannut. Varmistimme pariin kertaan asian ja yritin olla tekemättä kulttuurien välistä käyttäymisvirhettä eikä siinä tilanteessa oikein voinut muuta kuin tarjota korvausta. Tyttö jätti 600 bahtia ottamatta koska olisi muutenkin tullut Pattaylle. Totesin hänelle lopuksi että hänen käytöksensä on jälleen yksi syistä miksi rakastan Thaimaata. Hän teki minulle wain ja soi jälleen yhden niistä hymyistä joita ei voi unohtaa hammasraudoista huolimatta.

Saaret

Pattayan rantoja pidetään likaisena mitä ne eivät oikeastaan ole. Ei tosin tullut kokeiltua uimista rannalla, matkustimme lähisaarelle Koh Larnille aurinkoa ottamaan. Tänne vie paatti Hali Bay-laiturista ja itse rannoille saarella pääsee joko lavataksilla tai mopokyydillä. Täällä rannoilla vesi on paratiisimaisen kirkasta ja rannasta riippuen kaikki palvelut ovat tarjolla. Aurinkotuolit eivät oikein puhutelleet minua, sillä niissä oli vaikeasti säätöjä. Saaren huipulta aukeaa hienot näköalat merelle ja Pattayalle päin. Jos hotellin allas ja siinä lilluvat yli-lihavat saksalaismummot alkavat hiertää kuupassa niin tänne on mukava tulla tuulettumaan.


Snorklaamassa Koh Sakilla

Kävimme myös snorklailemassa Koh Sakilla Mask and Finnsin matkassa. Mask and Finns on suomalainen sukellusmatkajärjestäjä ja tällä firmalla ja sen oppaalla Ristolla oli rento meininki. Vedessä oli aikaa olla paljon ja osa ajasta jäi jopa käyttämättä sillä tuuli yltyi ikävästi ja viimeinen snorklauspaikkamme sijaitsi kallioiden kupeessa joihin murskautumista emme haluneet kokeilla. Tällä kertaa emme päässeet syöttämään pikkukaloille banaaneja mutta upea ja värikäs vedenalainen maailma tempaisi kyllä mukaansa ja kalaparvien katseleminen veden tasosta käsin oli vaikuttavaa. Jouduin myös pari kertaa väistämään meduusaa jonka profiili ilmestyi vedestä ensin epämääräisenä valkoisena valona. Minulta ei kestänyt monta sekuntia tajuta mikä tulee suoraan kohti ja seurasin sivusta kun tämä aivoton merenelävä – joka tutkijoiden mukaan pystyy silti jotenkin väistämään ihmistä, joskaan ei tiedetä miten -, supisteli ohitseni kadoten tuntemattomuuteen. Tai sitten se oli se sama joka yritti vähän ajan päästä uudestaan. Taas suoraan edestä. Tällä kertaa pyöräytin väistö-operaatiossa sellaiset piruetit että koko meduusasta ei näkynyt enää jälkeäkään kun yritin katsella minne se meni.

Lähtiessämme Koh Sakilta poimimaan sukeltajia jotka olivat levittäytyneet virtasukellusharjoituksissaan ympäri lähimerta, huomasin kapteenin miehistön koostuvan hänen vaimostaan joka oli samalla kokki. Ankkuria nostamaan määrättiin hänen nuori tyttönsä ja kannella venäläisten sukeltajien mukana ollut auringonottoon intensiivisesti keskittynyt tyttö sekä kapteenin vaimo. Minut mukaan puuhaan värväsi kapteenin tytär hyvin selkeällä englannilla. En olisi uskonut, että ankkuri voi olla niin raskas kun sitä käsipelillä hilattiin ylös meren pohjasta. Kunnioitin syvästi nuorten naisten ponnistusta ja kapteenin vaimoa. Olen aivan satavarma, että jos he olisivat päästäneet irti olisin lähtenyt sen köyden mukana takaisin mereen hyvin nopeasti. Kun ankkuri viimein nousi, tunsin antaneeni kaikkeni ja niin varmaan olikin sillä minua alkoi heikottaa.

Iski nimittäin armoton pahoinvointi. Samanlaiseen tilaan olen joutunut kerran aikaisemmin Linnanmäen Viikinkilaivassa ja Oulun tivolissa, jossa rainbow-tyyppinen laite vatkasi synapsini huuruun ja muutti minut vihreäksi. Lisäksi jouduin istumaan puoli tuntia paskalla. Nyt oksentelin reelingin yli hetki sitten syömääni sapuskaa ja joka ryöpyn jälkeen olo vähän helpotti. Ihme kyllä, maihin noustessa olo oli jo ok. Ihme kyllä, chilikana maistui varsin siedettävältä jopa toiseen suuntaan. Kapteenilla olisi ollut tarjota pahoinvointitabletteja mutta yritin selvitä ilman sillä en ole koskaan kokenut pahoinvointia merellä ja halusin nähdä miten nopeasti elimistöni palautuu normaaliksi. Pässi mikä pässi – mutta tyylillä!

Koh Samet

Koh Sametia mainostetaan puuterihiekkarantana jossa on valkoiset hiekat ja kirkas vesi mutta ei ihmisiä. Me vierailimme täällä Malibu Toursin matkassa. Seurueeseemme valikoitui saksalaisia ja venäläisiä, jotka lähemmän tuttavuuden myötä painottivat olevansa kazahkstanilaisia. Eivät venäläisiä.

Jos taksimatkat muodostuivat elämyksiksi, niin sekoilulta ei vältytty menomatkallakaan. Tällä kertaa jouduin painimaan henkilökohtaisen ongelman kanssa. Paikallinen pikkubussi vei meidät ensin Pattayalta Rayongiin, josta lähdettiin lautalla Koh Sametille. Olin virheellisesti käsittänyt meidän lähtevän Hali Bay-laiturista pikaveneellä mutta tämä halpamatkat oy kuljettikin bussilla Rayongiin ja siitä sukellusretkellä tutuksi tulleen oloisella purtilolla itse saarelle. Ei se mitään, ellei olisi sattunut iskemään kusihätä. Enkä ole koskaan kokenut mitään sellaista enkä toivottavasti koe.

Olin tähän mennessä selvinnyt tappajameduusasta, kiipelistä Khao Kheowissa ja raivohullusta taksikuskista Bangkokissa sekä syliini tungetusta ärhäkästä tiikeristä, ankkurin nostosta pahoinvointisena sekä juuri edellisenä iltana kaikkien aikojen rajuilmasta joka pyyhki Pattayan yli. Nyt ilma oli kaunis kuin morsian. Minä en vain sitä huomannut kun kaikki ajatukseni alkoivat liikkua yhden asian ympärillä. Eikä se ollut seksi vaikka objekti olikin sama.

Koskaan, milloinkaan elämässäni en ole kokenut mitään niin järkyttävää. Koko alapää oli kuin tulessa ja vintissä alkoi jo pimetä. En pystynyt enää hengittämään kunnolla. Kysyin kuskilta voisiko hän pysähtyä huoltamolle jolloin hän vastasi että viisi minuuttia niin ollaan perillä. Se viisi minuuttia kesti oikeasti reilut kaksikymmentä. Tuona aikana kävin vielä yhden neuvottelun kuskin kanssa jolloin hän olisi kyllä pysäyttänyt tien sivuun mutta se olisi ollut yhtä julkinen toimitus kuin eräällä kaverilla Punaisella torilla joka heitti vettä. Miliisi tuli kysymään häneltä että mitäs hän siinä tekee jolloin mies selitti haluavansa kaikkien näkevän ettei häntä pidätetä poliittisista syistä. Minä en halunnut kaikkien näkevän yhtään mitään vaikka siinä yhteydessä näky olisi taatusti ollut vaikuttava joten päätin suomalaisella sisulla kestää. Malibu Toursin wc:ssä tuskallisten minuuttien jälkeen kokemani helpotuksen tunne oli vailla vertaa – minuutin kuluessa kaikki paineeni katosivat ja huoleni lakkasivat. Hengitys kulki normaalista ja aloin katsella ympärilleni että missä sitä ollaan. Tosin ei tainnut kyllä minuutti riittää…

Tuli mieleen muuan kaveri joka heitti vettä suomalaisella huoltoasemalla. Siihen viereiseen pisuaariin tuli siististi pukeutunut mies jolle kaveri heitti leppoisasti että löysää vähän tuota kravattia että lähtee päästä asti. No, kaikilla poliiseilla ei ole huumorintajua. 300 markkaa sakkoa virkavallan halventamisesta ja vahingossa murjaistusta vitsistä. *Tarina on tosi.*

Palataanpas taas Koh Sametille henkilökohtaisuuksien jälkeen. Laiva vei meitä siis kohti saarta ja oppaamme esittäytyi aluksella jaellessaan tietoa ruokailusta ja suorittaessaan muita muodollisuuksia. Tämä hieman Kummelin Speedyä muistuttanut hahmo oli hauska veikko. Vahvasti kaljoissaan jo menomatkasta ja perille päästyämme minulla ei ole enää näköhavaintoa hänestä. Paitsi kerran hän istui siemailemassa sihijuomaa opastaessaan itseänsä umpitunneliin. Hauskaa hänellä oli niin kauan kuin pysyi pystyssä. Ja matkatoimisto oli Malibu Tours. Nimi kertoo kaiken.

Kaikissa hyvissä romaaneissa ja novelleissa tulee aina olla erotiikkaa. Niinpä ajattelin kirjoitella vähän pitkistä sääristä. Kazakstanilaiset tytöt pitkine säärineen edustivat jotain sellaista ihmislajia, jota minä en tiennyt olevan olemassakaan, olenhan minä aikoinaan katsonut Roger Rabbit -elokuvan ja tiedän myytin Nuubialaisesta kuningattaresta, mutta nyt tiedän oikeasti että tuollaisia sääriä on olemassa. Erotiikkaosuus loppuu tähän sillä vain yksi kazakstanilaisista tytöistä oli oikeasti hyvän näköinen. Ja hän ei ollut pitkäsäärinen, hän oli toisesta elokuvasta, Paluusta Siniselle laguunille. Laitan tähän vielä sanan seksikäs typy jotta hakukone tuo enemmän lukijoita penkomaan tätä juttua. Tervetuloa.

Itse Koh Samet oli minulle jossakin määrin pettymys. Turkoosi vesi ja valkoinen hiekka ja lähes autiot rannat joilla saarta kuvaillaan ei ainakaan meille valjennut sellaisena. Näin saaresta vain tämän Malibun Resortin rannan, joka oli kyllä ihan nasta paikka mutta ei mikään paratiisi. Samanlainen kuin Koh Larnin rannat, joskin väljempi ja vähemmän kansoitettu. Täällä oli hyvä uida ja kookospalmujen alla ottaa aurinkoa rantatuoleissa, jotka täälläkään eivät olleet oikein mistään kotoisin. En lähtisi tänne toista kertaa ainakaan Malibun mukana mutta kerran pitää kaikkea kokeilla. Kuten hierontaa rannalla.

Paluumatkalla kazakstanilainen rouva rupesi ystävystymään kanssamme ja syötti meille ostamiaan hedelmiä. Sanna, jonka kielitaito venyy ja paukkuu pakajasi vaihteeksi venäjää ja rouvan suusta kuului jo aiemmista yhteyksistä tutuksi tullut kommentti kuului että “holotna”, kun hän tajusi meidän olevan suomalaisia. Suomalaisuutemme askarrutti myös mukana ollutta saksalaistyttöä, joka loppujen lopuksi rohkaistui kysymään meiltä mitä ihmeen kieltä me puhumme. Asia oli askarruttanut häntä toden teolla. Mielestämme me emme olleet puhuneet juuri yhtään mitään. Hän ilahtui suuresti kun poistuessaan pikkubussista murjaisin hänelle muistoksi sanan saksaa. Sanoin jotain viiderseen tapaista.

Kazakstanilaiset yrittivät palatessa jujuttaa pikkubussin ajamaan lukdodin matkamuistokeskukseen kun tällä kyydillä olisi päässyt ilmaiseksi. Heidän englanninkielentaitonsa ei käsittänyt edes termiä “witch hotel”, joten Sanna pääsi tulkkaamaan tällä kertaa Thaikuskin ja Kazakstanilaisten välillä. Lukdodiin ei menty sillä se sijaitsi aivan toisella suunnalla. Lukdod on matkamuistojen tukkumyymälä, jossa voi tehdä edullisia löytöjä ja paikassa kannattaa kyllä käydä. Nimensä perusteella se tuntuu houkuttelevan erityisesti venäläisiä jotka ovatkin varmasti suuri asiakasryhmä Lukdodissa, Pattayalla.


Tyyppituristeja Pattayalla

Pattaya, suomalaisten kesken Pattijoki, on kuuma, iltaelämään keskittynyt menomesta ja valtava ostosparatiisi joka tarjoaa paljon aktiviteetteja ja unohtumattomia hetkiä. Tapasimme hulvattomia kauppiaita, joiden huumorintaju ja kyky myydä sulatti sydämemme. Tykkäsin myös siitä että nuoret naismyyjät käyvät “iholle”, eli ottavat kädestä kiinni ja silittelevät myyntipuheen lomassa kuin koiraa. Rupesi naurattamaan ajatus että samanlaista palvelua saisi vaikka Stockmannin myyjiltä. Minun retongeissani on roikkunut suomessa vain yksi myyjä joka yritti epätoivoisesti myydä minulle uuden Mitsubishin. Hän oli rasvainen äijä mutta päästi sentään ulos liikkeestä ennen kuin läski olisi alkanut tummua.

Tämä innolla ja paatoksella työhönsä paneutunut autonmyyjä, jollaisia ainakaan Oulun autoliikkeissä ei juuri vilise onkin ollut ainoa lajissaan. Liekö jokin kiintiöbonus ollut yhden kaupan päässä ja ehkäpä hänen etelänmatkabonuksensa haihtuivat perävalojeni myötä taivaan tuuliin.

Innolla ja asenteella melskasi Pattayan rantakadun Subwayssä myös muuan amerikkalaisturisti. Kun astuimme sisään myymälään tiskin takana oli kolme henkeä ja jenkki yksin myymälässä. Näimme käytännössä miten thait menettävät kasvonsa kun amerikkalainen kapitalisti ylemmyytensä tunnossa huusi ja mesosi heidät suohon. Tämä amerikkalainen oli käynyt tuossa Subwayssa “for months…” ja nyt oli laskutettu kaksi bahtia liikaa. Pysyisi kotona jos ei dollarissa riitä ostovoimaa. Muistan sanonnan jonka eräs äiti totesi irlantilaisesta pojastaan: “Tuo poika pystyy aloittamaan tappelun vaikka tyhjässä kirkossa!”

Nyt tiedän, mitä se sanonta tarkoittaa. Thait seisoivat aivan hiljaa paikoillaan. Jenkki raivosi ja jossain vaiheessa kiihdytti itsensä ovesta ulos ja onneksi pysyi poissa. Seisoimme siinä tiskillä ja viitisen minuuttia meni ennen kuin henkilökunta kykeni aloittamaan työt tai ottamaan meihin edes kontaktia. Kukaan ei tiennyt minne mennä eikä mitä tehdä. Kaikki olivat aivan lamautuneita. Koko tämän operaation jenkki järjesti 0,04€:n vuoksi. Sinänsä käsittämätöntä, kun tietää millaista liikahintaa he maksavat tinkaamatta iltatoreilta ostamistaan vaatteista. Hua Hinissä en kerran päässyt ollenkaan kauppoihin kun olin ostamassa jenkkituristin jälkeen paitaa. Myyjällä oli vain onnellinen hymy naamallaan ja ei puhettakaan että olisi tinkinyt. Kun tulin takaisin reilun puolen tunnin kuluttua niin hän oli jo palannut maanpinnalle ja suostui käymään perinteisiä hintaneuvotteluja.

Thaimaassa pitäisi aina tinkiä ilmat pois hinnoista sillä vaikka hinnat tuntuvat halvoilta niin liian kovan hinnan maksaminen tuotteista tai palveluista kiihdyttää inflaatiota ja kääntyy lopuksi turisteja itseään sekä thaimaalaisia vastaan.

Tapasimme toisenkin tyyppituristin josta en malta olla kertomatta. Otimme Pattayalla hieronnan kokovartaalle, mistä ei oikeastaan ole sen enempää kerrottavaa. Minua hieronut tyttö oli todella pieni ja hento. Hän jopa käveli selkärankani päällä enkä tuntenut juuri mitään. Makasimme verhojen takana hoitopöydillämme kun ovesta pölähti sisään turisti joka alkoi kovaan ääneen kysellä onko tytöillä tarjolla private roomeja, löytyykö suihkua hieronnan jälkeen ja muuta pikkutuhmaa. Private roomeja ei ollut koska tämä ei ollut sellainen paikka, mutta se ei ystäväämme estänyt ottamasta viereistä vuodetta verhon takana. Legendaariseksi jäi kommentti “give me good massage, I give you good tip” , hetken kaikki oli hyvin mutta sitten hierojat alkoivat keskustella thaiksi keskenään hyvin neutraalilla äänensävyllä verhon läpi. Lopulta minua hieronut tyttö ei kestänyt vaan hiippaili kurkkaamaan pääni vierestä verhon takaa mitä viereisessä tilassa tapahtuu ja purskahti nauruun samantien. Tässä vaiheessa näin tämän turistin kasvot. Olin epäillyt häntä saksalaiseksi mutta hän olikin intialainen ja hierojan kävellessä ohitseni verhon ja pöydän välistä pois ja minun kääntyessä käteni osui vahingossa verhoon ja intialaisen käsi löysi sen heti. Verhon läpi hän tarttui kiinni peukalooni ja alkoi hieroa sitä ns. virpomisotteella hyvin intensiivisesti. Homma jatkui muutaman sekunnin ennen kuin minulle hahmottui mitä todella tapahtuu ja miettiessäni miten palauttaisin intialaisen maanpinnalle hieroja napsaisi sormeni vapaaksi. En tiedä, mitä muuta tuolla verhon takana tapahtui mutta olen vakuuttunut siitä että iso tippi oli varmaan paikallaan hierojaparalle.

Tämä intialainen kaveri edustaa takuulla sitä turismia, mistä kaikki matkaoppaat vaikenevat. Pattayahan on seksiturismin keskus. Tosin samanlaista elämää löytyy kaikista euroopan suurista kaupungeista. Täällä se on vain avointa ja julkista jotta sitä viranomaisten mukaan olisi helpompi valvoa. Pattayalle on siitä huolimatta soluttautunut järjestäytynyttä rikollisuutta joka hakee jalansijaa sieltä ja ajoittain Pattayalta uutisoidaankin turistien “itsemurhista”, joita tehdään tyylillä monesti teippi suun edessä ja kädet ja jalat sidottuina suljetussa muovipussista tms. tavalla.

Pattaylla on maailman halvimmat tytöt ja se lienee yksi syy miksi seksiturismi kukoistaa. Rakkaustarinoita olen kuuullut useita. Aina joku mies rakastuu ja luulee löytävänsä uskollisen vaimon tyttöbaarista. Nämä miehet ovat oikeasti tyhmiä. Tytöt ovat siellä pitämässä hauskaa ja ottamassa rahat pois länsituristeilta. Thaimaasta löytyy myös kunnon tyttöjä joista varmasti saa hyvän puolison mutta ne tytöt tuskin tulevat töihin Pattaylle. Pattayan rantakatu on täynnä itseään tarjoavia tyttöjä joskin saa olla tarkkana ettei kyseessä ole sittenkin mies ja ainakin itse kun tuli siitä käveltyä useanakin iltana edestakaisin hotellin ollessa sopivasti hollilla niin sanoisin että täytyykin olla maailman halvimmat tytöt. Minä en käytä maksullisia naisia enkä suosittele sitä kenellekään mutta en myöskään moralisoi. Valitettavasti rantakadun naisista täytyy todeta että heidän ulkoisesta olemuksestaan voi vetää johtopäätöksiä miksi täällä on maailman halvimmat naiset.

Hua Hin

Hua Hin on perinteinen lomakohde, jossa vietimme pari viikkoa rantalomaa 2004. Käynti apinakukkulalla lieni parasta antia. Pääsimme syöttämään pähkinöitä apinoille ja niin kauan kuin minulla oli pähkinäpussi pienet apinat istuivat kiltisti ryhmässä ja odottivat audienssia kunin- öh, ruokkijaltaan. Nunna oli valmiina ampumaan niitä ritsalla jos ne innostuisivat liikaa mutta ne käyttäytyivät kiltisti. Hotellimme oli täällä Hilton, joka itsessään oli tälläiselle vaatimattomiin hotelleihin tottuneelle ihmiselle jonkinlainen elämys. Kävimme myös Wild Life Rescue Centerisssä tutustumassa, miten kaltoin kohdeltuja villieläimiä yritetään sopeuttaa takaisin luontoon. Ja vedettiin kierros norsuilla Elephant Villagessa. Hua Hin on perinteinen, ehkä hieman tylsä lomakohde mutta sopii hyvin ensi kertaa Thaimaaseen matkaavalle ja nyt kun on tullut Pattayllakin käytyä niin voisin kuvitella viettäväni rauhallista rantalomaa Hua Hinissä useamminkin. Nämä kaksi paikkaa ovat täysin erilaisia ja tiedän monia ihmisiä joille on mahdotonta päättää kumpi on kivempi paikka joten he sukkuloivat molemmissa.

(Hua Hin hotelleja)

Ja kun kohokohdista aloitettiin, niihin on hyvä myös päättää. Thaimaan lomat kruunaa turvatarkastus Bangkokin lentokentällä. Suomen päässä olen tottunut tiukkoihin ja jopa epäystävällisiin turvatarkastuksiin joita nämä uudet kiristyneet määräykset ovat vielä jalostaneet. Bangkokin kentällä sitä kokemusta ei tule ellei taskuusi ole sattunut unohtumaan nitroglyseriinipulloa tai pyssyä tai huumepussia.

Thaimaassa turvatarkastuksen tekevät nuoret tytöt. Lämpimästi hymyillen he kutsuvat sinua; “Please sir (or madam), come here.” He ymmärtävät olevansa asiakaspalvelussa ja kohtelevat sinua kuin ystävää. Maasta jää juuri sellainen muisto kuin mitä koko lomasi on ollut. Pelkkää hymyä ja ystävällisyyttä. Sydämet sulattavia hymyjä ja valloittavaa ystävällisyyttä. Jotkut niistä hymyistä muistan koko elämäni.

Sitten seuraavaksi muistaa lämmön. Eläimet. Ruoan ja sen kun hyppäsin viilennettyyn uima-altaaseen auringonpalvonnan lomassa. Seuraava tunne on kaipuu takaisin. Haluan mennä uudelleen orangin pussattavaksi ja syöttämään kirahvia ja ryystämään sihijuomaa kookospähkinästä sekä nautiskelemaan herkullisista leivoksista kahvin kera. Ehkä olisi kiva myös kertaalleen istua taksiin ja katsoa minne sillä päätyy sekä bongailla norsuja Bangkokin kaupunkivilinästä.

Siinä käy yleensä niin että yksi kerta riittää harvoille. Thaimaan loma on Never Ending Story. I must say that I love Bangkok. For Ever.

by joel o
http://tomyum.kapsi.fi

2 Responses to “Thaimaa by joel o”

  1. Anonymous Says:

    Matka piti varata heti kun tämän luin. Hieno matkakertomusyhdistelmä. Lisää tämmösiä.

  2. liina Says:

    Aina halunnut matkustaa Thaimaahan, etenkin tuo Pattaya kiinnostaa. Googlailin vähä matkakertmuksia ja olen aivan vakuuttunut siitä, että Thaimaahan kannatta matkustaa! Odotan innolla ihania ruokia ja kauniita maisemia, vihdoinkin matka varattu syksylle ;)

Leave a Reply